logo shcc

 Karvapeite ja värit

16

Karvapeite
Ylämaankarjalle on kehittynyt tiheä kaksinkertainen karvapeite ja muita rotuja paksumpi nahka. Ulompi karvakerros suojaa eläintä sateelta ja sisempi karvakerros kylmältä. Paksu nahka ja kaksinkertainen karva suojaavat sitä myös makuulla, toimien eristeenä makuualustaa vastaan. Monella lehmällä on myös utareiden ympärillä runsaasti karvapeitettä. Kesäksi turkki ohenee merkittävästi, mikä edesauttaa viihtymistä lämpimissä oloissa. Ylämaankarja tarvitsee suojaa vain kovimpien myrskytuulien huippujen vaimentamiseen. Tähän riittävät sopivat maaston muodot, puusto ja vastaavat katveet. Ylämaankarjan tärkein suoja epäsuotuisia sääoloja vastaan on sen turkki. Tämä pitää huomioida laitumen puhtaudessa. Ylämaankarjan pitopaikoissa tulee olla eläimille sopivia makuupaikkoja, joiden alusta ei ole likainen tai vetinen. Eläimille luontaista on myös turkin hoito, ja pitopaikan tulee tarjota siihen mahdollisuus.
 
Värit
Ylämaan naudoilla on säilynyt monilla luonnoneläimillä esiintyvä ilmiö, jossa turkin väritys muuttuu eläimen vanhetessa. Monet mustat ylämaalaiset ovat itse asiassa kaikkea muuta kuin mustia elämänsä ensimmäiset kuukaudet. Kysymyksessä on suojaväri: varhain keväällä, osin kuloheinässä, osin orastavassa vihreydessä, pikimusta vasikka olisi helppo kohde pedoille. Lopullisen värityksen muotoutuminen voi kestää jopa kolme vuotta, niinpä ihan pienestä vasikasta ei täydellä varmuudella voi sanoa aikuisikäisen väritystä. Esimerkiksi brindle - juovikas - on yleensä vasta aikuisiällä muotoutuva väritys, juovikasta pikkuvasikkaa harvoin näkee. Joillakin vasikoilla saattaa tosin nähdä aavistuksia tulevasta juovikkuudesta tummina karvoina päässä tai kintereissä, tai mustina juovina sorkissa. Turvan ja sorkkien väri yleensäkin antaa osviittaa aikuisiän värityksestä. Vitivalkoinen vasikka taas usein, kasvattajan harmiksi, tummuu kellerväksi. R20The Highland Cattle Society hyväksyy ylämaan naudoille seuraavat värit: musta, punainen, keltainen, juovikas (brindle), harmahtava (dun), valkoinen ja 1990 lähtien myös "Parti colour" tarkoittaen eläintä, jolla esiintyy valkoisia läikkiä. Valkoisten läikkien alkuperästä on kinasteltu, josko se on perua menneiden aikojen risteytyskokeiluista vai toisaalta vanhasta perimätiedosta, jonka mukaan lehmä, jonka vatsan alla oli selkeä valkoinen läikkä, oli hyvä maidontuottaja.  Yksi mielenkiintoinen ilmiö ylämaalaisten värityksessä on "busdubh" tarkoittaen selvärajaista, mustaa rengasta turvan ympärillä. Tätä voi esiintyä punaisilla ja keltaisilla eläimillä; juovikkaalla turvan ympärillä olevat mustat alueet eivät yleensä ole selvärajaisia. Myös negatiiviversioita löytyy, eli eläimen turpaa kiertääkin valkoinen rengas. Jotkut pitävät näitä renkaita todisteina siitä, että ylämaalaiset ovat geneettisesti lähempänä villejä esi-isiään kuin muut rodut: tällaisia renkaita kun löytyy joiltakin villeiltä hevosroduilta, ja luultavasti alkuhärkä omasi moisen koristuksen. Mustaa pidetään ylämaalaisen alkuperäisenä värinä. Ylämaiden ja saarten Kyloe-karjan vallitseva väri 1600-luvulla oli joko musta tai tumma, harmaaseen (dun) vivahtava. Valkoisia merkkejä pidettiin hyvänä, jos jalostettiin lypsylehmiä. Muita värejä löytyi eniten Perthshiresta. Musta jostain syystä menetti arvostustaan 1900-luvulle tultaessa, ja muotiin tulivat punaiset ja keltaiset eläimet. Ilmiö näkyy selkeästi, jos tarkastellaan kantakirjattujen eläinten tietoja Skotlannista: mustien eläinten rekisteröintien määrä laski lähes olemattomiin tultaessa 1920-luvulle. Vanha perimätieto väittää silti yhä, että mustat ovat karaistuneimpia ylämaalaisista. triplaOli miten oli, on ilo silmälle nähdä monivärinen lauma. Kertoohan värien kirjo myös terveestä geneettisestä monimuotoisuudesta, ja loppujen lopuksi, vanhan sanonnan mukaan, hyvä elukka ei voi olla huonon värinen (A good beast can't be a bad colour)!
 
Lähteet: Väriä elämään - Riikka Palonen SHCC ry / VK-2012

 


Ylös