logo shcc
R15

Ylämaankarja soveltuu erinomaisesti sekä lihantuotantoon että maisemanhoitoon.  Sen nahka on kaksi kertaa tavallisen naudan nahkaa paksumpi ja sillä on kaksinkertainen karvapeite.

Ylämaankarja on muita Suomessa kasvatettavia nautarotuja paremmin sopeutunut epäsuotuisiin sääoloihin ja ympärivuotiseen ulkokasvatukseen. Rotu ei sovellu sisäkasvatukseen eikä ahtaisiin ulkotarhoihin tai pihatto-olosuhteisiin. Pitopaikoilla eläimille tarjotaan lisäruokaa kasvukauden ulkopuolella. Ylämaankarjalla on erittäin tehokas ruoansulatus. Se on tehokas laiduntaja, ja näin ollen mitä sopivin hyödyntämään luonnonlaitumia; perinnebiotooppeja, hakamaita ja joutomaita. Rotua käytetään useissa Euroopan maissa kasvistoltaan herkkien luonnonsuojelualueiden hoitamiseen tai lammastalouden apuna hoitamaan laitumia, jotta alueiden kasvitasapaino pysyisi hyvänä. Pusikoiden raivaajana ylämaankarja on verraton, mutta kasvatustaimikon hoitajaksi se ei sovellu, koska myös havupuut ovat sen herkkua. Rotu mahdollistaa tuotannon siellä, missä muiden rotujen käyttö ei ole mielekästä. Dsc 0092Ominaisuuksiltaan ylämaankarja on hidaskasvuinen. Lihasonni on valmis 2-3 vuotiaana. Hiehon astutusikä riippuu jokaisen yksilön kasvusta, yleensä 2-3 vuotiaana. Vastineeksi ylämaankarjan emo on kuitenkin pitkäikäinen: se voi tuottaa vasikan joka vuosi keskimäärin 15 vuoden ajan. Ylämaankarjalle on ominaista vahva laumahierarkia ja -käyttäytyminen. Rodun kasvatus tarvitsee luontaisesti väljyyttä kaikkina vuodenaikoina. Eläimet eivät välttämättä ruokaile tai makaa samassa paikassa. Laumasta riippuen ne voivat olla hyvin hajallaan, koska alempiarvoiset yrittävät välttää ylempiarvoisia. Laumakohtainen käyttäytyminen on otettava huomioon pitopaikan makuu- ja ruokintapaikkojen toteutuksessa. Eläimillä on pitkät sarvet, eikä niitä ole pyritty poistamaan jalostamalla tai nupouttamalla.
Eläinten elopainot; lehmät n. 500-600 kg ja  sonnit n.800–900 kg.

Tutustu rodun kasvatukseen, terveyteen sekä jalostukseen.

 



 

Pihvikarjarotu

janneuhoo2Ylämaankarja pihvirotuna

Pihvilihantuotannossa ylämaankarjan arvo syntyy ominaisuuksiltaan ja tuotannon arvoilta erilaisen, haluttavan tuotteen muodossa. Tuotteiden valmiita markkinaväyliä on vielä niukalti, joten suoramyynti on yleisin myyntikanava. Samalla tuotannon tausta ja haluttavuuden lisäarvo hyödyttävät suoraan tuottajaa.

Pihvirotuna ylämaankarja soveltuu parhaiten tiloille, joilla ei ole halua tai mahdollisuutta investoida karjarakennuksiin tai tuotannon määrän kasvattamiseen. Tuotannossa pienemmät investoinnit korvataan paremmalla karjanhoito-osaamisella ja eläinten luontaisten rotuominaisuuksien hyödyntämisellä. Myös karjan vuosirytmi sovitetaan olosuhteiden mukaiseksi. Ylämaankarjatuotanto soveltuu myös pienempien maatilojen sivuelinkeinoksi, mikäli päätyö on riittävän joustava eläintenhoidon tarpeisiin nähden.

Parhaimmillaan ylämaankarjantuotanto on silloin, kun lihantuotantoon voidaan liittää maiseman hoitaminen, luomutuotanto ja koko elämänsä vapaana kasvavien eläinten hyvinvointi. Tukijärjestelmän hyödyntämisen ohella nämä kaikki lisäävät myös tuotannon eettistä arvoa ja näin tuotteen haluttavuutta.

Ylämaankarja soveltuu ammattimaiseen pihvilihan tuotantoon hyvin, kunhan tuotannossa hyödyntää rodun vahvuudet. Tehokkaaseen kilojen maksimointiin kannattaa valita jokin muu nauta, mutta jos kannattavuutta haetaan pienten kiinteiden investointien, pienten toiminnallisten riskien, korkeatasoisten tuotteiden ja suoramyynnin kautta, ylämaankarja on vahvimmillaan.

 



Ylämaankarja ympäristönhoitajana

metsalaidun1Ylämaankarja on hyvä laiduntaja ja sille sopivat laidunalueiksi niin märät ja kuivat kuin avoimet ja puustoisetkin alueet. Viljeltyjen peltolaidunten lisäksi ylämaankarjaa käytetään monien erityyppisten luonnonlaitumien maiseman- ja ympäristöhoitajina. Luonnonlaitumien monipuolinen ravinto saa eläimet voimaan erinomaisesti, ja keveinä ne eivät rasita maaperää.

Maatalouden ympäristösopimukset v. 2015 -

Naudat laiduntajina

 

ui2

 



 

Luonne ja käsiteltävyys
ipbLuonne
Ylämaankarjan nauta on luonteeltaan rauhallinen, säyseä ja peloton. Se kiintyy omiin alueisiinsa ja omaan hoitajaansa. Rotu on säilyttänyt monia villille laumaeläimelle ominaisia luonteenpiirteitä. Laumassa vallitsee tarkka arvojärjestys. Ylämaankarjan lehmän äidinvaisto on erittäin voimakas: vasikan syntyessä emo voi olla ylisuojeleva pari ensimmäistä päivää. Emot huolehtivat myös yhdessä vasikoistaan.
Lehmän tai sonnin luonteella on tärkeä merkitys eläinten päivittäisen käsittelyn sujuvuuden, työturvallisuuden ja eläinten hyvinvoinnin kannalta. Valittessa eläimiä omaan karjaan, on vältettävä ostamasta luonteeltaan arveluttavaa siitossonnia. Huonoluonteiset emot on karsittava vaikka luonteen periytymisaste on matala (0,1%). Emo opettaa jälkeläiselleen tapoja, niin hyviä kuin huonojakin. Eläinten välillä on eroja. Eläinten käsittelijällä on todella suuri merkitys!
 
 
Käsiteltävyys
Nauta on perusluonteeltaan laumaeläin ja muut lauman eläimet ovat sille tärkeitä. Ilman ihmiskontakteja nauta suhtautuu epäluulolla ihmistä kohtaan. Luottamuksellisen suhteen syntyminen ja kesyyntyminen edellyttää monia asioita. Kun luottamuksellinen suhde ihmiseen on syntynyt, helpottuu käsiteltävyys - on kyseessä sitten laidunsiirto, ohjaamineen kokooma-aitaukseen tai hoitotelineeseen, poikimisen avustaminen, hoitotoimenpide tai riimukoulutus.

Käyttäytyminen ja käsittely - MTT / Pesonen Maiju

 

 

  

Jonossa31

 



 Karvapeite ja värit

16

Karvapeite
Ylämaankarjalle on kehittynyt tiheä kaksinkertainen karvapeite ja muita rotuja paksumpi nahka. Ulompi karvakerros suojaa eläintä sateelta ja sisempi karvakerros kylmältä. Paksu nahka ja kaksinkertainen karva suojaavat sitä myös makuulla, toimien eristeenä makuualustaa vastaan. Monella lehmällä on myös utareiden ympärillä runsaasti karvapeitettä. Kesäksi turkki ohenee merkittävästi, mikä edesauttaa viihtymistä lämpimissä oloissa. Ylämaankarja tarvitsee suojaa vain kovimpien myrskytuulien huippujen vaimentamiseen. Tähän riittävät sopivat maaston muodot, puusto ja vastaavat katveet. Ylämaankarjan tärkein suoja epäsuotuisia sääoloja vastaan on sen turkki. Tämä pitää huomioida laitumen puhtaudessa. Ylämaankarjan pitopaikoissa tulee olla eläimille sopivia makuupaikkoja, joiden alusta ei ole likainen tai vetinen. Eläimille luontaista on myös turkin hoito, ja pitopaikan tulee tarjota siihen mahdollisuus.
 
Värit
Ylämaan naudoilla on säilynyt monilla luonnoneläimillä esiintyvä ilmiö, jossa turkin väritys muuttuu eläimen vanhetessa. Monet mustat ylämaalaiset ovat itse asiassa kaikkea muuta kuin mustia elämänsä ensimmäiset kuukaudet. Kysymyksessä on suojaväri: varhain keväällä, osin kuloheinässä, osin orastavassa vihreydessä, pikimusta vasikka olisi helppo kohde pedoille. Lopullisen värityksen muotoutuminen voi kestää jopa kolme vuotta, niinpä ihan pienestä vasikasta ei täydellä varmuudella voi sanoa aikuisikäisen väritystä. Esimerkiksi brindle - juovikas - on yleensä vasta aikuisiällä muotoutuva väritys, juovikasta pikkuvasikkaa harvoin näkee. Joillakin vasikoilla saattaa tosin nähdä aavistuksia tulevasta juovikkuudesta tummina karvoina päässä tai kintereissä, tai mustina juovina sorkissa. Turvan ja sorkkien väri yleensäkin antaa osviittaa aikuisiän värityksestä. Vitivalkoinen vasikka taas usein, kasvattajan harmiksi, tummuu kellerväksi. R20The Highland Cattle Society hyväksyy ylämaan naudoille seuraavat värit: musta, punainen, keltainen, juovikas (brindle), harmahtava (dun), valkoinen ja 1990 lähtien myös "Parti colour" tarkoittaen eläintä, jolla esiintyy valkoisia läikkiä. Valkoisten läikkien alkuperästä on kinasteltu, josko se on perua menneiden aikojen risteytyskokeiluista vai toisaalta vanhasta perimätiedosta, jonka mukaan lehmä, jonka vatsan alla oli selkeä valkoinen läikkä, oli hyvä maidontuottaja.  Yksi mielenkiintoinen ilmiö ylämaalaisten värityksessä on "busdubh" tarkoittaen selvärajaista, mustaa rengasta turvan ympärillä. Tätä voi esiintyä punaisilla ja keltaisilla eläimillä; juovikkaalla turvan ympärillä olevat mustat alueet eivät yleensä ole selvärajaisia. Myös negatiiviversioita löytyy, eli eläimen turpaa kiertääkin valkoinen rengas. Jotkut pitävät näitä renkaita todisteina siitä, että ylämaalaiset ovat geneettisesti lähempänä villejä esi-isiään kuin muut rodut: tällaisia renkaita kun löytyy joiltakin villeiltä hevosroduilta, ja luultavasti alkuhärkä omasi moisen koristuksen. Mustaa pidetään ylämaalaisen alkuperäisenä värinä. Ylämaiden ja saarten Kyloe-karjan vallitseva väri 1600-luvulla oli joko musta tai tumma, harmaaseen (dun) vivahtava. Valkoisia merkkejä pidettiin hyvänä, jos jalostettiin lypsylehmiä. Muita värejä löytyi eniten Perthshiresta. Musta jostain syystä menetti arvostustaan 1900-luvulle tultaessa, ja muotiin tulivat punaiset ja keltaiset eläimet. Ilmiö näkyy selkeästi, jos tarkastellaan kantakirjattujen eläinten tietoja Skotlannista: mustien eläinten rekisteröintien määrä laski lähes olemattomiin tultaessa 1920-luvulle. Vanha perimätieto väittää silti yhä, että mustat ovat karaistuneimpia ylämaalaisista. triplaOli miten oli, on ilo silmälle nähdä monivärinen lauma. Kertoohan värien kirjo myös terveestä geneettisestä monimuotoisuudesta, ja loppujen lopuksi, vanhan sanonnan mukaan, hyvä elukka ei voi olla huonon värinen (A good beast can't be a bad colour)!
 
Lähteet: Väriä elämään - Riikka Palonen SHCC ry / VK-2012

 


Ylös