logo shcc

highland cattle terveys ja luonneYlämaankarja, kuten muutkin alkuperäisrodut, ovat harvoin sairaita. Perusasiat on silti oltava kunnossa: riittävästi sopivaa ravintoa, puhdasta vettä ja kivennäisiä.

Karjan terveyttä ja hyvinvointia edistetään säännöllisellä terveydenhuollolla. Se perustuu tilan ja sen oman eläinlääkärin hyvään yhteistyöhön. Sairaiden eläinten lääkinnän lisäksi tila sopii eläinlääkärinsä kanssa erilaisista keinoista edistää eläintensä terveyttä ja ennaltaehkäistä sairauksia. Terveydenhuollossa kiinnitetään huomiota pitopaikkojen olosuhteisiin, ruokintaan ja hoitokäytäntöihin. Kuntoluokituksen avulla tarkastellaan eläinten ruokinnan onnistumista.

13042014

 



 Terveyden seuranta
vir5
 
"Keen eye keeps the cattle" on skotlantilainen sanonta, jolla kuvataan karjan tarkkailun tärkeyttä. Ylämaannauta on alkuperäisrotu ja näin ollen harvoin sairas, mutta ei sairastumaton. Tärkeintä on oman karjan tunteminen sekä eläinten tutkiminen ja tunnustelu. Näin muutoksiin on mahdollista reagoida nopeasti. Seuraavassa muutamia asioita, joita karjassa on syytä tarkkailla. Poikkeavissa tilanteissa on hyvä aina ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Eläimen yleisolotila: Terve eläin märehtii, syö, lepää, nukkuu,virtsaa, ulostaa ja liikkuu vaivattomasti. Jos eläin on apaattinen, ei märehdi, on levoton, eläimen ihossa tapahtuu muutoksia, uloste on löysää, käynti huonoa tai naudalla on kuumetta, eläimellä on todennäköisesti jotakin vialla. Otetaan yhteys eläinlääkäriin tarkemman diagnoosin saamiseksi. joh23

 

Eläinten liikkuminen:
Liikkuvatko eläimet vaivattomasti? Varsinkin siitossonnin jalat joutuvat koville, joten astutuskaudella sonnin jalkoja on hyvä tarkastella ettei se aristele niitä. Nauta oireilee ensimmäisenä jalkakipuja köyristämällä selkää kävellessään. Pidetään silmällä sorkkia etteivät ne kasva yli. Kutsutaan sorkkahoitaja hoitamaan eläinten sorkat kuntoon.

Ulkoloiset: Yleinen, ikävä vaiva, joka jyllää erityisesti kevättalvella. Ulkoloisia on useita erilaisia. Yleisimpiä ovat väiveet, täit, karvatuppipunkki ja häntäkapi. Jokainen vaivaa eläintä hieman eri tavalla, mutta aiheuttavat yleisesti naudoissa kutinaa, iho-oireita ja levottomuutta. Tarkkaillaan eläinten käytöstä: hinkkaavatko ne itseään jatkuvasti oksiin tai omilla sarvillaan niin, että karvapeite ohenee? Näyttääkö karva märältä? Onko naudassa hieman imelä haju? Tällöin on mahdollista, että väiveongelma on jo pitkällä. Kun naudan iholle katsoo, taittaen eläimen karvoja, väiveet voidaan erottaa paljaalla silmällä tummina, liikkuvina otuksina iholla. Purumainen tai hilsemäinen valkoinen massa karvoissa voi olla väiveiden munia. Raapenäytteen avulla eläinlääkäri voi määrittää tarkemmin vaivana olevan ulkoloisen ja määrätä tarvittavat loishäädöt. Ylämaannaudalle käytetään usein iholle kaadettavaa nestemäistä loislääkettä, merkkejä on useita. Loishäätö on hyvä antaa esimerkiksi vieroitettaville vasikoille vieroituksen yhteydessä, koska niiden vastustuskyky voi heiketä hetkellisesti stressavassa tilanteessa. Sisäloiset: Nautoja voivat vaivata myös erilaiset sisäloiset kuten juoksutusmahamato, keuhkomato ja kokkidit. Sisäloiset leviävät usein laitumien kautta: eläimet ulostavat laitumille, syövät niiden vierestä ruohoa, jolloin loiset pääsevät elimistöön ja kierto jatkuu. Oireina voi olla mm. ripulia, yskää, laihtumista ja kasvutappioita. Sisäloisia tutkitaan eläinten ulostenäytteistä. Lisätietoja eläinlääkäriltä.

 metsalaidun4

Kärpäsen toukat: Kesän kuumimpina kuukausina on tärkeää tarkkailla nautoja, varsinkin vasikoita, kärpästen toukkien varalta. Kärpäset voivat onnistua munimaan nautojen ihoon munia, joista kuoriutuu nautojen lihaa syöviä toukkia. Ne voivat onnistua tekemään syviä onkaloita ja jos tilanne pääsee pitkälle ennen sen huomaamista, on kuolemakin mahdollinen. Vaarassa ovat erityisesti kesän kuumina kuukausina syntyvät vasikat varsinkin jos niiden emo ei huolehdi tarpeeksi huolellisesti eläimen putsaamisesta. Märät kohdat ovat ihanteellisia paikkoja kärpästen munia munansa. Erityisesti peräaukon ja navan alueet sekä hännän alusalue ovat tärkeitä tarkkailukohtia. Eläin, jolla kärpäsen toukkia jo on, on hyvin levoton, heiluttaa tavallista rivakammin ja jatkuvasti häntäänsä, voi potkia ja olla levoton. Tällöin on hyvä tutkia vasikka ja jos löytää valkoisia pitkulaisia toukkia kaivautumassa vasikkaan soitetaan eläinlääkärille. Ensiapuna eläimen tarkka pesu läpikotaisin esimerkiksi mäntysuovalla sekä loislääkeen hierominen vasikkaan. Jos toukat ovat ehtineet tehdä syviä onkaloita, niiden desinfioinnista ja hygieniasta huolehditaan tarkasti. Kesävasikoille voi olla jopa suositeltavaa laittaa loislääke heti syntymän jälkeen kärpästen ehkäisyyn.

 

Utaretulehdus: Myös ylämaannaudalle voi tulla utaretulehdus. Tämän vuoksi on syytä tarkkailla eläinten utareita ja vetimiä. Tuleeko kaikista vetimistä maitoa? Minkä tuntuiset vetimet ovat, onko utare terveen värinen ja muotoinen, onko esimerkiksi turvotusta tai kuumetta? Mikä eläimen yleisolotila on? Havaittaessa muutoksia tai kokkareista maitoa, otetaan yhteys eläinlääkäriin.

joh8

Seleeninpuute: Seleenin (Se) sekä erilaisten vitamiinien ja hivenaineiden puute voivat aiheuttaa naudoissa useita erilaisia oireita aina yleisestä vastutuskyvyn laskemisesta jälkeisten jäämiseen sekä esimerkiksi vasikoiden imemisvaikeuksiin. Ennen poikimakautta on syytä panostaa emojen vitamiinien ja kivennäisten saantiin. Jos syntyvä vasikka on uupunut eikä ime, voi yksi syy mahdollisesti olla seleeninpuute. Otetaan yhteys eläinlääkäriin.

ETT:n sivuilta löytyy tietoa erilaisista nautojen tarttuvista taudeista ja muista vaivoista sekä nautojen kansallisesta terveydenhuollosta

Eläintilan lääkekaappi: Eläinten lääkekaapista on hyvä löytyä muutamia perusasioita, esimerkiksi: kuumemittari, riimu, desinfektioiva haavaspray - voide tai -pulveri, kertakäyttöhanskoja, sidetarpeita, erilaisia ruiskuja ja neuloja, tuttipullo (vauvan että vasikan), sakset ja loislääkettä. Poikima-avun antamista varten lääkekaapista on löydyttävä pesupetadinea eläimen takapään pesuun ja desinfiointiin ennen tutkimusta sekä liukastetta, siemennyshanskoja ja poijitusketjut- tai narua vetoavun antamista varten. On myös hyvä miettiä valmiiksi mihin ja millä saa eroteltua sairaan eläimen tutkimista varten mikäli käsittelyhäkkiä ei ole. Siirtoaitojen, narujen ja riimun avulla voi naudan sitoa esimerkiksi puuhun tai traktoriin kiinni, niin että eläin ei pääse pyörimään sivusuunnassa ja siten hoitotoimien suorittaminen on turvallista niin eläimelle kuin hoitajallekin. Näissä tilanteissa on myös varmistettava etteivät muut lauman eläimet pääse kiinni olevan eläimen luo. Ennakkoon valmistautuminen on kaikea a ja o, eläinlääkärin numero on hyvä laittaa vaikka puhelimen pikanäppäimistöön. Hyvä eläinlääkäri on kultaakin kalliimpaa. 

Lähde: 2015 Johanna Ratia ja ell. Sanni Värränkivi

 
metsalaidun5

 



Kuntoluokitus

Kuntoluokitus on yksinkertainen ja nopea tapa arvioida eläimen kuntoa ja sitä kautta ruokinnan onnistumista. Kuntoluokitus perustuu rasvakerroksen paksuuden ja lihakkuuden arviointiin. Se tehdään tunnustelemalla eläintä pääasiassa selän, lantion ja hännäntyven alueelta. Eläimet jaetaan tämän perusteella viiteen ryhmään erittäin laihasta erittäin lihavaan. Tavoitekuntoluokka eläimellä on 2,5-3,5 välissä, riippuen eläimen tuotantovaiheesta. Eläimen kuntoluokka kertoo muunmuassa eläimen yleisestä terveydestä, hedelmällisyydestä ja poikimakyvystä. Kuntoluokitus on yksi osa emolehmien terveyden tarkkailua.
Kuntoluokitusta olisi hyvä tehdä useamman kerran vuodessa. Varsinkin poikimisten aikaan on tärkeää etteivät naudat ole liian lihavia tai liian laihoja, kummatkin voivat vaikuttaa poikimisiin negatiivisesti. Kuntoluokituksen tekeminen vaatii aluksi harjoittelua, mutta se on loppujen lopuksi helppo oppia. Johdonmukaisuus ja yksinkertaisuus on valttia: laiha lehmä näyttää ja tuntuu teräväluiselta ja kulmikkaalta, lihava lehmä pehmeän muhkealta. Jatkuva harjoittelu on avain hyvän tuntuman oppimiseen. Luotettavuuden lisäämiseksi olisi suositeltavaa että sama henkilö kuntoluokittaisi karjan jokainen kerta. Itse kuntoluokituksessa tunnustellaan rasvakertymiä neljästä eri kohtaa:

  1. Selkälinja ja nikamat
  2. Nikamahaarakkeet selkärangan sivulla kylkiluiden ja nälkäkuopan välissä
  3. Lonkkaluut
  4. Hännäntyvi ja ympärystä

Lisäksi voidaan arvioida istuinluiden kohtaa sekä helluvaista

Kuntoluokituksesta työkalu kannattavaan karjankasvatukseen

 

 


metsalaidun3Kuntoluokituksen perusteella olisi hyvä jos emot pystyttäisiin jakamaan vähintään kolmeen eri ryhmään: Sopivan kuntoiset, lihotettavat ja laihdutettavat. Pienissä karjoissa ja vapaalla ruokinnalla oleville ylämaankarjatiloille tämä voi olla hankalaa eikä laiduntilaa ehkä ole riittävästi useammalle kuin yhdelle laumalle. Vaikka emoja ei pystystä ryhmittelemään ja ruokkimaan kuntoluokan mukaan, on kuntoluokitus työkalu kannattavaan karjankasvatukseen. Se lisää omistajan tietoutta omasta karjasta, ruokinnan onnistumisesta ja auttaa miettimään jatkossa miten ruokkia karjaansa.
 



Sorkat

championsorkatSorkan pinta on sarveisainesta. Mikäli ylämaannaudan sorkat eivät kulu maasto-olosuhteissa luonnollisesti esim. pehmeä maaperä, sorkkia täytyy tämän takia lyhentää. Liian pitkiksi kasvaneet sorkat vääristävät jalkojen normaalia asentoa, mistä voi seurata vakavaa rasitusta ja ontumista. Tarvittaessa ota yhteyttä sorkkahoitajaan.

Sorkkasairauksista
Sorkkasairaudet jaetaan kahteen ryhmään: ei-tartunnallisiin eli aineenvaihdunnallisiin ja tarttuviin sairauksiin. Tavallisin ei-tartunnallinen sairaus on sorkkakuume. Valkoviivan repeämä aiheutuu usein ympäristön rasituksesta ja anturahaavauma sorkan pistemäisestä kuormituksesta. Nämä sairaudet eivät tartu eläimestä toiseen. Sorkkaniveltulehdus ja sorkkapaise voivat saada alkunsa naulan tai muun terävän esineen pistosta.Tartunnallisia sorkkasairauksia ovat sorkkavälin tai sorkka-alueen ihotulehdus ja sorkkavälin ajotulehdus. Sorkkien rakenteen ja kasvutavan periytymisaste on korkea. Karsimalla sorkkaongelmallisia yksilöitä karjasta voidaan välttää ongelmia. Kierresorkka on sorkan rakenteellinen muutos, joka periytyy helposti. Kierresorkkaisia eläimiä ei pidä käyttää jalostukseen. Osittain perinnöllisiä ovat pihtikinttuisuus, liian suora jalka-asento ja vento vuohinen.
 
 

 


 

Ylös