rodun historia

Historiaa

Highland cattle, ylämaankarja, kyloe, on vanha nautarotu. Sen alkuperästä voidaan esittää monenmoisia arvailuja. Erään kertomuksen mukaan keltit olisivat kuljettaneet näitä eläimiä Skotlannin ylämaille ja saarille paetessaan Rooman valtakuntaa.On myös viitteitä siitä, että viikingit olisivat ristiretkien ja kauppamatkojen aikana kuljettaneet highland cattle -tyyppisiä nautoja Skandinaviaan. Hyvin paljon löytyy matkamiesten kirjoituksia joiden pohjalta on uskottavaa, että rotua on ollut Skotlannin länsirannikon saarilla, Hebrideillä ja Ylämailla jo 1500 -luvulla. Oli niin tai näin, varmaa on ainakin se, että rotu on aikojen saatossa sopeutunut täydellisesti elämään Ylämaiden karussa ja koleassa luonnossa. Eläimet jalostuivat luonnostaan selviytymään karun maaperän antimilla ja niille kehittyi erinomainen ravinteidenottokyky.

Highland cattle lehmä oli skotlantilaisen vuokraviljelijän elinehto: se kykeni selviytymään ankarista talvista ja tuottamaan niukasta karkearehusta riittävästi maitoa vasikalleen ja viljelijän perheelle. Eläimestä laskettiin myös verta niukan ruokavalion täydentämiseksi, ja sarvet, karvat ja nahka käytettiin tarkkaan hyödyksi erilaisten tarvekalujen raaka-aineina. Highland cattle lehmä oli niin arvokas, että sitä käytettiin rahayksikkönä ja siten se aiheutti lukuisia riitoja ja kahakoita klaanien välillä. Kiinnostus eri karjarotujen risteytyksiin kasvoi valtavasti 1700-luvulla, rodulliset kokeilut olivat suorastaan muotia. Kuitenkin vielä 1800-luvulla kulkuyhteydet saarille ja Ylämaalle olivat verraten huonot; teitä ja siltoja oli harvassa, ja nekin vähät usein huonokuntoisia. Tämä osaltaan edesauttoi highland cattle rodun säilymistä.

Rodun jalostusta valvomaan perustettiin Skotlannissa vuonna 1884 The Highland Cattle Society, ja yhdistys pitää edelleen yllä kansainvälisesti tunnettua ja arvostettua kantakirjaa, järjestää kotimaassaan lukuisia näyttelyjä sekä pyrkii edistämään tietämystä eläinten hoidosta. Ensimmäiset highland cattle naudat vietiin Pohjois-Amerikkaan 1880-luvulla. Kanadaan perustettiin oma jalostusyhdistys 1920-luvulla. Sittemmin rotua on viety mm. Peruun, Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Argentiinaan ja Tansaniaan. Rodun kasvatus on laajasti levinnyt Euroopassa. Suomeen ensimmäiset ylämaankarjan naudat saapuivat vuonna 1993 Brandensteinien tilalle Sallaan.

Lähteet: Úna F Cochrane : A Keen Eye 1996, Palonen-Aarnio, 1999
Kuvat M. Mäkelä

Inverness 10. kesäkuuta 1885

Highland cattle sonnin ja lehmän kuvaus ensimmäisen kantakirjan johdannosta v.1885.

Pää
Kaikista brittiläisistä nautaroduistamme juuri ylämaalaisella on suurenmoisin ja kuvauksellisin pää; todellakin, juuri päänsä ansioista se on taiteilijoiden suuressa suosiossa. Yleensä pään tulee olla sopusuhtainen eläimen kokoon nähden, sen tulee olla leveä silmien välistä, kun taas lyhyt silmistä turpaan. Otsatukan tulee olla laaja, pitkä ja tuuhea, ja kaikenlainen kaljuus ja paljaus ovat omiaan vähentämään eläimen näyttävyyttä. Jotkut haluaisivat otsatukan niin laajaksi, että se peittäisi silmät, mutta tämä johtaisi monesti yhden hyvän ominaisuuden ylikorostumiseen toisen kustannuksella. Silmien tulee olla kirkkaat ja syvät ja ilmentää suurta rohkeutta eläimen ollessa jännittynyt. Sivulta nähtynä sopusuhtaisten kokoisten leukaluiden tulee olla verrattavissa pään leveyteen edestä katsottuna, kun taas nenänvarren tulee olla lyhyt, mutta turvan leveä ja sierainten laajat, ilmentäen kaikin tavoin jalostusta.Eräs huomionarvoisimmista piirteistä ovat tietenkin ylämaalaisen sarvet. Sonnin sarvien tulee olla jykevät, lähteä vaakasuoraan päälaen tasalta taipuen hieman eteenpäin kärkien noustessa hivenen ylöspäin. Jotkut eivät kuitenkaan välitä, nousevatko sarvien kärjet, vaikka vähäinenkin taipuminen alaspäin heti sarvien juuressa katsotaan hyvin pahaksi virheeksi, koska se yleensä ilmenee yhdessä heikon notkoselän kanssa. Eräät ovat myös sitä mieltä, että sonnin maskuliininen olemus hieman kärsii, mikäli sen sarvet nousevat heti päälaelta ylöspäin. Tämä voidaan kuitenkin kunnolla todeta ja arvioida vasta, kun yksittäinen eläin tuodaan kokeneiden tuomarien eteen esimerkiksi näyttelykehässä. Mitä tulee lehmän sarviin, vallalla on kaksi näkemystä. Yleensä lehmän sarvet lähtevät päälaelta avarammin kuin sonnilla, nousevat nopeammin kohtisuorasti ylöspäin ja ovat jossain määrin pidemmät säilyttäen olemuksensa ja täyteläisen punertavan ulkoasunsa aina kärkiin asti. Sonnin sarvissa ilmenevän perusolemuksen eli "elinvoimaisuuden" puute vaikeuttaa hyvin huomattavasti eläimen sijoittumista näyttelykehässä. Toisen mieltymyksen mukaan lehmän sarvet lähtevät laajemmin vaakasuoraan päästä taipuen erikoisesti taaksepäin hyvin laajaksi kaarteeksi. Hyvin monet intomieliset kasvattajat näyttävät suosivan jälkimmäistä mallia, joka kenties luo viehättävämmän vaikutelman. Joka tapauksessa ylämaalaisen kaunismuotoiset sarvet lyövät eläimeen jalosukuisuuden leiman, jonka jokainen ohikulkija huomaa, vaikka saattaisi ohittaa välinpitämättömästi muut rodut vain lehminä, sonneina tai härkinä.

Kaula ja lapa
Kaulan tulee olla kokonaisuudessaan selkeä ja vailla alapuoleista helluvaista. Sen tulee muodostaa suora linja lehmän päästä lapoihin, mutta sonnilla tulee olla selvästi erottuva kaikille nautaroduille tyypillinen niskaharjanne. Niskan tulee laskeutua juoheasti sarvien juureen ja peittyä tuuheaan aaltoilevaan karvaan täydentäen eläimen maskuliinista olemusta. Lavan tulee olla leveä ja täyteläinen aina alas kyynärniveleen saakka.

Selkä, runko ja takaneljännekset
SDofASelän tulee olla etulavasta alkaen hyvin kehittynyt ja kauniin täyteläinen. Pienintäkään notkahdusta tai kuoppaa ei tule hyväksyä. Selän tulee olla, kuten Ayrshirellä, niin suora kuin mahdollista, kylkiluiden tulee levitä uljaasti ja olla hyvin kaartuvat ja syvät. Lonkkien välisen selän tulee olla erityisen leveä, ja takaneljännesten erittäin hyvin kehittyneet. Myös reisien tulee olla hyvin kehittyneet ja näyttää huomattavan täyteläisiltä. Takapään tulee antaa neliömäinen yleisvaikutelma lonkasta häntään ja samoin takaa hännästä alaspäin takajalkojen väliin. Jalkojen, sekä edessä että takana, tulee olla lyhyet ja vahvat, jykeväluiset, leveät ja suorat, sorkkien hyvin istuvat ja suuret, ja jalkojen hyvin karvoittuneet. Etujalkojen tulee olla selkeästi erillään toisistaan, ja eläimen tulee liikkua huomattavan arvokkaasti ja tyylikkäästi, koska tätä pidetään eräänä luotettavimmista huolellisen ja aidon jalostuksen tuntomerkeistä.

Karvapeite
Karvapeitteen tulee olla huomattavan runsas erityisesti erikseen mainituissa paikoissa, pitkä ja upeasti aaltoileva, hyvin samaan tapaan, kuin koirankasvattajat kuvailevat noutajien aaltoilevaa turkkia. Kihara karvapeite on ehdottomasti virhe, joka viime vuosina on tullut valitettavasti liian yleiseksi joissakin karjoissa. Tämän on katsottu johtuvan siitä, että enenevissä määrin on haluttu kasvattaa ylämaalaisia suuremmiksi tehokkaammalla ruokinnalla ja sisäkasvatuksella. Kaikissa tapauksissa kokemus on pitkälti osoittanut, että mitä karummissa oloissa eläimet elävät, sitä runsaampi on karvapeite ja sitä vähäisempi sen taipumus kiharuuteen. Niinpä syy saarten nautojen aina sisämaan nautoja paljon parempaan karvapeitteeseen on se, että niitä ei koskaan suljeta talvehtimaan sisätiloihin. Tavallisia värejä ovat musta, juovikas, punainen, keltainen ja harmaanruskea, ja kasvattajien mielipiteet näiden suosituimmuudesta vaihtelevat suuresti. Yleisesti, kuten värienkin kohdalla, voidaan sanoa, että hyvässä laumassa pitää olla sekoitus ominaisuuksia - välttäen aina kaikkea, mikä osoittaa epätervettä kehittymistä. Nahan paksuuteen tulee kiinnittää sopivassa määrin huomiota kuten kaikilla liharoduilla, mutta on aina pidettävä mielessä, että luonto on mukauttanut ylämaalaisen kestämään ankarimpia olosuhteita.

Lähteet:
General View of the Agriculture of the HebridesSHCC ry / VK2008: Käännöksen suoritti työryhmä R.Palonen jaM. MäkeläThe Highland Cattle Societyn vuosikirjassa 2007 julkaistun englanninkielisen version pohjalta. Kuvausta pidetään yhä pätevänä rodun standardina.
Kuvat: Sonni Victor XXII s.1899 / Lehmä Sgiatach-Dubh-of-Ardtornish s.1886 © Copyright of Angus R. Mackay.

Hetki, ladataan...